maanantai 23. maaliskuuta 2015

Prinssin ja Lumikuningattaren kohtaaminen

Lumikuningatar aikoo taikoa Prinssi Uljas Peräkammarinpojan samanlaiseksi jääpatsaaksi kuin on taikonut kaikki muutkin elolliset.
Taikasauvan valo häikäisi Prinssin silmiä ja hän sulki silmänsä. Uteliaisuuttaan hän kuitenkin halusi seurata tapahtumia ja raotti silmiään.

Prinssi näki, kuinka Lumikuningatar huomattuaan unohtaneensa loitsun loppuosan suuttui niin, että aikoi potkaista joutsenta joka oli jähmettynyt jään päälle.

Kuningattaren taikasauvan kärjessä hohti väriä! Väriä! Taikasauvan päässä oleva tähti näytti - niin, aivan oikein - värilliseltä! Kuningatar suuttui niin, että kaatoi kynttelikkönsä maahan.
Samassa Prinssi tajusi, että jotain kummallista tosiaan oli tapahtunut hänelle itselleen, sillä hän koki hyytävän tunteen. Kättään kohottaessaan hän näki sormiensa muuttuvan valkoisiksi.
-Ei! Prinssi huusi.
 Kuningatar kääntyi katsomaan Prinssiä, jonka läsnäolon oli jo lähes tyystin unohtanut kaiken kamaluuden keskellä. Ja kuningatar katsoi prinssiä ja jäi tuijottamaan tämän kasvoja hämmästyneenä. Prinssin silmät olivat muuttuneet sinisiksi, posket punoittivat ruusunpunaisina ja Prinssi näytti... Hän näytti... Lumikuningatar ei tiennyt, miltä Prinssi oikein näytti. Ei ainakaan sellaiselta, joksi oli aikonut hänet muuttaa.
-Älä jäädytä minua, prinssi huusi hädissään. Mutta jäätyminen oli jo lakannut. Prinssin kädessä oleva miekka oli torjunut osan epätäydellisestä loitsusta ja oli ottanut osan taiasta itseensä. Miekka oli muuttunut metallinhohtoiseksi.
 Prinssi kokeili varovasti kääntää päätään ja tajusi voivansa liikuttaa itseään.
 Myös hänen kätensä liikkuivat. Hän oli siis elossa.
 Riemu selviytymisestä ja välttyminen kamalalta kohtalolta täytti hänen rintansa ja sai aikaan niin suuren onnen tunteen, että se kupli hänen ylitseen. Samassa prinssi huomasi, että kuplien päästyä ilmaan hänen sisältään, kuplat muodostivat hänen eteensä merkillisen näyn.
Prinssi tuijotti näkyä ihmeissään. Se oli kuin suihkulähde, joka oli hänen kotinsa puutarhassa. Mutta tämä suihkulähde kilisi, helisi ja ratisi tutun solinan sijasta.
Lumikuningatar katsoi suihkulähdettä yhtä hämmästyneenä kuin Prinssikin. - Osaatko sinäkin taikoa? Hän kysyi prinssiltä.
- En, prinssi vastasi. En tiedä. Ehkä. Miksi sinä haluat muuttaa minut jääpatsaaksi?
- En tiedä, vastasi Lumikuningatar hämmästyen kysymystä, sillä ei kukaan ollut aiemmin kysynyt moista kysymystä. Mikä se oli tuo Prinssi, joka kyseenalaisti hänen maailmansa.
-Pitäisikö sinun lähteä pois täältä? Kuningatar jatkoi prinssille. Koska et muutu patsaaksi, voit aivan hyvin poistua.
Samassa suihkulähteen helinä yltyi korvia huumaavaksi.
Palatsin perältä kuului aluksi heikkoa liverrystä, mutta kohta pikkuinen valkoinen lintu lauloi ja visersi niin ettei sellaista ääntä ollut koskaan ennen Jääpalatsissa kuultu.
- En voi lähteä, prinssi huokasi. Kuolen jos lähden. Minun elämäni riippuu suihkulähteestä, sillä siihen siirtyi minun voimani. Ja ellei olisi siirtynyt, minäkin olisin jäätynyt. Jos poistun täältä suihkulähde katoaa, mutta minä en saa elämääni takaisin. Ulkomaailmassa minä sulan, muutun vesipatsaaksi, ja onko minusta silloin kenellekään iloa? Voinko siis jäädä sinun luoksesi? Tuletko sinä minun vaimokseni?

Lumikuningatar mietti hetken outoa tilannetta. Lopulta hän ajatteli, ettei varmaan olisi hassumpaa, jos olisi joku kumppani. Hän olikin ollut jo niin kovin kauan yksin.
- No, jos et suostu lähtemään, voit aivan hyvin jäädä tänne! Kuningatar vastasi pitkään asiaa pohdittuaan.

Ja he elivät elämäänsä jäisessä palatsissa aikojen loppuun asti. Sitä elivätkö he onnellisina, ei kukaan muu kuin he itse, voi tietää.

Sen pituinen se.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Jääpalatsin Lumikuningatar saa vieraan

Jääpalatsi sijaitsee tyttären nukketalossa, ihan Keijumetsän vieressä. Jääpalatsia suunnittelin puolisen vuotta mielessäni ja lopultakin oli tullut aika toteuttaa tyttärelle tehdyt lupaukset.
 Lumikuningattaren toteutti eräs miniystäväni. Lumikuningatar on, sanoisimmeko, aika ilkeä eikä mitenkään ystävällinen. Hän on sisältä yhtä jäinen kuin palatsinsa. Kylmä ja kristallinkova. kaikki eläväiset hän on jäädyttänyt patsaiksi, koska nämä aikoivat paeta hänen luotaan sinne eksyttyään, sillä kukapa pahan kuningattaren luo omasta halustaan tahtoisi mennä.
Juuri silloin, kun Lumikuningatar aikoo tarttua pöydällä olevaan jääkakkuunsa ja ahmia sen suihinsa, hän kuulee takaa kilahduksen.
 - Kuka sinä olet, ja miten uskallat tunkeutua palatsiini? Lumikuningatar kiljaisee.
 Jäärailon vieressä seisoo nuori poika katsellen ihmeissään  ympärilleen.
- Etsin keijumetsää, hän sopertaa. Olen Prinssi Uljas Peräkammarinpoika ja isäni sanoi että on aika hankkia keijuvaimo. Tämä ei taida olla ihan oikea paikka?

- Vai vaimoa sinä etsit, poikaparka! Huudahtaa kuningatar. Etpä paremmasta tiedä. Ja Lumikuningatar kohottaa kätensä, jossa prinssi näkee jäisen sauvan. Sitä hän ei tiedä, että se on taikasauva, jolla kuningatar on jäädyttänyt kaiken ympäriltään.
 Kuningattaren heilautettua muutaman kerran taikasauvaansa välähtää silmiä häikäisevä valo...
Prinssi sulkee silmänsä vaistomaisesti ja Lumikuningatar näkee Prinssin kasvot, joita kehystää vaaleat kiharat... Lumikuningatar tuijottaa häkeltyneenä poikaa, minkä vertaista ei ole aiemmin nähnyt ja unohtaa taikalorun loppuosan...